Kappelin terassilla kohdataan

Kappelin aurinkoinen terassi on yksi kaupungin suurimmista 350:llä asiakaspaikalla. Kaupungin suosituimmalle terassille riittää tulijoita, joten se on usein täynnä. Terassi avataan keväällä heti säiden salliessa ja pidetään auki syksyyn.

Terassilla on myös ruokailualue, jossa voi nauttia Kappelin keittiön annoksista kauniilla kesäsäällä kun ei malttaisi siirtyä sisätiloihin syömään. Annosvaihtoehtoja löytyy myös perheen pienimpien makuun.

 

Espan lavalla ohjelmaa vapusta elokuun loppuun

Espan lava on Kappelin edessä sijaitseva, lasiseinäinen kesäestradi, jonka runsaasta ohjelmatarjonnasta voi nauttia ilmaiseksi. Espan lavalla on tapahtumia vapusta elokuun loppuun. Lavalla esiintyy kesäisin noin 200 esiintyjäryhmää Suomesta ja eri puolilta maailmaa.

Espan lavalta kantautuvat usein jazzin, bluesin, kansanmusiikin ja rockin rytmit. Suomen pisimmäksi jazzfestivaaliksi kutsuttu arvostelu Jazz-Espa sekä uutta kansanmusiikkia esittelevä Etno-Espa ovat vakiinnuttaneet paikkansa kesän ohjelmistossa. Espan lavan ohjelmisto ilahduttaa niin helsinkiläisiä kuin Helsingissä vierailevia matkailijoitakin.

Espan lavan ohjelmisto

Ravintola Kappeli Eteläesplanadi 1, 00130 Helsinki  Puhelin 010 76 63880 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min) kappeli@sok.fi

Avoinna joka päivä klo 10-24 Poikkeukset: Suljettu 24.-25.12.

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications